Tilanne on aivan sama kuin eilen, eli mitään ei ole tapahtunut. Ei kramppeja, eikä mitään muitakaan tuntemuksia. Ellei seuraavaan kahteentoista tuntiin tapahdu mitään, niin voi hyvinkin olla, että pääsen varsinaiseen testipäivään asti. Se on edistysaskel edelliseen kertaan verrattuna. Tämän aamun testi oli tosin edelleen niin kirkas miinus, ettei huomiselle sitten muita odotuksia olekaan, kuin että vaan pääsisi testaamaan. Sitten voi jälleen lopettaa panikoimisen tästä asiasta ja totuttautua ajatukseen, että ainakaan tänä vuonna meidän perhe ei tule lisääntymään.

Tänään jouduin taas töissä keskelle keskustelua, jossa työt kyllästyttivät ja ratkaisukeinoksi tälle kyllästyjälle esitettiin hankkiutua raskaaksi. Joku kommentoi, että juuri näin, se on helppo keino ottaa breikkiä töihin. Ja sitten joku toinen sanoi, että ei se välttämättä ole niin helppoa. Hänenkin tuttavansa oli kaksi vuotta yrittänyt ennen kuin raskaus onnistui. Voi vittu niin just. Kaksi vuotta onkin tosi pitkä aika...

Kun ajattelen järjellä, niin ymmärrän toki, että muiden raskaudet ja vauvat eivät ole multa pois. Mutta juuri tällä hetkellä olen niin helkkarin kitkerä ja katkera kaikille niille, jotka ovat siinä asiassa onnistuneet tai jotka kuvittelevat, että lapsia "hankitaan".

Ei mulla muuta. Jatkan mököttämistä.