Otsikon kellonlyömällä elämämme muuttui. Silloin masun päälleni nostettiin suurisilmäinen, 53 senttiä pitkä ja 3780 grammaa painava poikavauva. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä <3 .

Synnytys käynnistyi lopulta edellistä kirjoitusta seuraavana päivänä, eli perjantai-iltana. Loppujen lopuksi kuitenkin tarvittiin kemikaallista käynnistystä, joka aloitettiin sunnuntaina. Itse synnytys kesti 14 tuntia ja oli kokemuksena ... hmmm ... aikamoinen :). Tuona yönä kerätty univelka ei ole hellittänyt edelleenkään, sen verran kiireisenä poika on pitänyt äitinsä. Olin kuvitellut, että synnytyksen avautumisvaihe on se vaihe, johon pitää henkisesti kovin varautua, mutta se olikin ponnistusvaihe, joka yllätti minut rankkuudellaan. Mutta kyllä kannatti - poika on maailman suloisin.

En ole ehtinyt päivittämään tänne pojan maailmaan tuloa, koska viimeisimmät pari kuukautta ovat olleet perheessämme hyvin kiireisiä. Muutimme heti elokuun lopussa ja aloitimme omakotitalon remontin. Lisäksi poika on koko ajan vähentänyt päiväuniaan, joten mammalla ei ole ollut aikaa surffailla netissä. Paitsi nyt, kun kamu vetää harvinaisia sisäpäiväunia - todella pitkästä aikaa.

Vaikka pari edellistä kuukautta on olleet rankat, olen joka päivä niin uskomattoman kiitollinen tuosta pallerosta. Paluuta entiseen, leppoisaan elämäntyylin tuskin enää on, mutta univelatkin karisevat heti kun aamulla kainalosta herää hymyilevä ja jokelteleva poika.

Takana on hieno matka raskaana ja edessä antoisa elämä äitinä. Voisiko sitä onnellisempi olla?