Olit viime vuonna todella uupunut töistäsi. Kesälomaa edeltävänä perjantaina hajosit ja olit perumassa seuraavana päivänä alkavaa lomareissua sen vuoksi, ettet ollut ehtinyt tehdä lomaa edeltävää työlistaasi tyhjäksi. Itkit ja sanoit, ettei voida lähteä. Mä itkin sun kanssa. Sanoin, että nyt tämä on jo liikaa, sun mieli on sairas ja sun pitää hakea apua. Mennä lääkäriin, josta ihan varmasti saat sairaslomaa. Ajattelin, että tätä kautta saisit vähän lepoa ja aikaa ajatella, että mitä tilanteelle pitää seuraavaksi tehdä, että se paranee. Akuuttina asiana käytiin läpi ne asiat, jotka sun omasta mielestäsi olisi pitänyt saada valmiiksi ennen loman alkua ja yhdessä haarukoitiin kriittiset asiat ja ne, jotka voi hyvin jättää tekemättä. Sä otit neuvot vastaan ja päästiin reissuun. Ja siitä seurasi neljän viikon kesäloma, jonka aikana ehdit vähän palautumaan töistäsi.

Voin vannoa, että vaikka tiesin, että sä olit uupunut, en aidosti tajunnut, että olit niin syvästi masentunut. Sä olet aina ollut leppoisampitahtinen muhun verrattuna ja se, että aloitkin viettämään enemmän aikaa sohvalla puhelimen kanssa makoillen, ei suoraan laittanut mun hälytyskelloja soimaan.

Ja nyt sitten me ollaan yhtäkkiä siinä tilanteessa, että sä muistelet tuota lomaaedeltävää hetkeä siinä valossa, että en ollut sun tukena.  Taputin kuulemma vain olalle ja sanoin, että jatkat nyt vaan. Nyt käsitän, että sun masentunut mieli ei nähnyt sitä tukea, mitä yritin tilanteessa antaa, vaan tulkitisi sen pimeästi ja aivan väärin. Vaikka mä halusin vain auttaa sua parantamaan sun mielen ja käsittelemään uupumuksen aiheuttaman mielenväsymyksen.

Sen sijaan, että sä olisit mennyt lääkäriin ja sitä kautta päätynyt hoitamaan itseäsi, mä katson nyt sivusta, miten sä eliminoit nykyisen elämäsi paloja yksi kerrallaan. Tunsin helpotusta silloin, kun syksyllä sanoit, että irtisanoudut uupumuksen aiheuttaneesta työstäsi. Nyt tässä kohtaa, kun tiedän, että olit myös masentunut, ymmärrän, että tämä oli vain yhden ongelman eliminointi - ei sellainen toimi, mikä parantaisi sun syvälle masennukseen ajautuneen mielesi. Ja nyt sä olet seuraavaksi eliminoimassa mut ja sitä kautta myös koko sun tähän astisen elämän ja perheen. Etkä edelleenkään kohtaa sun mielen ongelmia ja tee mitään, mikä auttaisi sun mieltä parantumaan masennuksesta. 

Tuntuu, että yrität parantaa sun olon ja elämän tällä hetkellä siten, että resetoit elämääsi siihen tilaan, jossa se on edellisen kerran ollut huoletonta - ravintola-alan töissä sen alan ihmisten ympäröimänä.

Niin, silloin kun me tavattiin 17 vuotta sitten, olimme molemmat ravintolassa töissä ja elimme pitkään helppoa dinkkuarkea, jossa näimme harvoin, mutta pyrimme viettämään saatavilla olevan vähäisen vapaa-ajan yhdessä. Työaikojen takia muutettiin aika pian yhteenkin, jotta näkisimme edes saman katon alla vähän enemmän.

Ja nyt sä olet ystävystynyt Jennin kanssa, joka on irvokkaasti töissä samassa ravintolassa, jossa mä olin silloin kun me tavattiin. Jenni on kuulemma sun ystäväsi, joka ymmärtää ravintola-alan sielunmaisemaa ja jonka kanssa on hauska heittää läppää näiden synkeiden aikojen keskellä. Teillä kuulemma klikkasi viime syksynä. Mutta kertomasi mukaan teidän välillä ei ole meiltä puuttuvaa kipinää, kyse on vain kaveruudesta.

Mutta onko tätä taustaa vasten ihme, että ajattelen, että pakokeinona nykytilanteesta ja hoitamattomasta masennuksestasi, resetoit elämääsi vanhaan tilaan, jossa tällaiset huolet eivät painaneet.

Mä olen niin huolissani sun mielenterveydestä. Mitä tapahtuu, jos sä et sitä hoida kuntoon? Sä teet nyt vuorotyötä, jossa unirytmi heittelee ja sä voit piankin löytää itsesi umpikujasta, kun väsymys ja uupumus ottaa taas vallan. Ja olen myös tuon kesäloman alun jälkeen yrittänyt saada sua menemään lääkäriin ja hoitoon, mutta sä et halua mennä. Ehkä ajattelet, että meidän pariterapia parantaa sut samalla, mutta sä et saa sieltä sitä hoitoa, jota sun tilanne vaatii.

Mä pelkään, että masennut tuhoaa koko meidän elämän. Ja mä pelkään, että se tuhoaa vielä sun koko elämän. Hoitaisit pliis rakas itsesi kuntoon ennen kuin on liian myöhäistä.