Uskomatonta, mutta totta. Tässä ollaan viidennellätoista viikolla menossa! Jos joku olisi viime kevättalven kahden peräkkäisen epäonnistuneen alkionsiirron jälkeen sanonut, että ensi vuonna tähän aikaan olen tässä tilassa, niin olisin varmaan nauranut, itkenyt ja lopuksi vetänyt sanojaa turpiin.

Kahdennentoista viikon niskaturvotusultra on takana ja tulokset koko sikiöseulonnasta olivat normaalit. Huh helpotusta! Mutta vielä helpottavampaa ja äärimmäisen huikeaa oli nähdä se pieni ihmisenalku siinä ultrakuvassa. Ihan käsittämätöntä, että hän a) vielä oli siellä (koska niitä oireita ei todellakaan oikein ollut mitään sen ihmeempiä) ja b) hän oli jo ihan pienen vauvan näköinen. En voi ymmärtää, että ihan ilman, että itse tietäisin mitään siitä, tuolla mun masussa oli silloin noin kuusi senttimetriä pitkä ihminen, joka heilutteli ultrakuvassa käsiä ja jalkoja.

Tällä viikolla ostin ekat mamma-farkut. Vaikka itse vauvamaha ei ole vielä varsinaisesti kasvanutkaan, niin olen kokenut sellaista megaturvotusta joka päivä, että tuo asuvalinta oli ainoa mahdollinen. Ja voin kokemattomille kertoa, että ne on maailman mukavimmat pöksyt!

Mutta kyllä tämän vaikean tien tänne muistaa joka päivä. Ja muistaa olla joka päivä kiitollinen tästä ihmeestä. Olen mä tätä siunaukseksikin sanonut, vaikka en ennen tätä ole itseäni kovin uskonnollisena pitänytkään. Vaikean tien huono puoli on ollut se, että koko ajan plussasta tänne saakka olen ainoastaan pelännyt kaikkia pahimpia vaihtoehtoja. Ja vaikka riskialttein eka kolmannes on jo pulkassa, niin silti pelottaa ihan kamalasti koko ajan, että päästäänkö tässä maaliin saakka. Onneksi mun mies on täysin eri linjoilla. Hän uskaltaa jo suunnitella tulevaisuutta ja kertoa asiasta lähipiirille (ja ei aina välttämättä ihan lähimmällekään piirille...toinen on niin kovin innnoissaan :) - niin kuin tietysti mäkin olen ) .

Nyt seuraava etappi mulla on kuudestoista viikko, jolloin monet ovat kertoneet, että vauvamaha alkaa kasvamaan sillä tavalla, että se näkyy. Se olisi mulle sellainen eka varma merkki siitä, että tilanne etenee normaalisti. Jos tämä etappi saavutetaan, niin sitten seuraava olisi rakenneultra maaliskuun puolivälissä. Jos olemme niinkin onnekkaita, että pääsemme sinne asti, niin sitä seuraava etappi olisi huhtikuun alkupuolella, jolloin viikkoja tulee täyteen 24. Tuolloin vauvalla on ilmeisesti jo jonkinlainen mahdollisuus selvitä, jos hän vaikka silloin päättäisikin astella päivänvaloon. Ehkäpä tuon jälkeen sitten vaan alkaa keskittyä siihen, että näkee vauvan seuraavan kerran jossain vaiheessa kesää, mieluiten siellä heinäkuun loppupuolella, jolloin LA on.

Mutta en uskalla vielä ajatella ajatuksia niin pitkälle. Tällä hetkellä keskityn siihen ajatukseen, että tänään vauva on vahvempi kuin eilen, ja näin tulee jatkumaan päivä kerrallaan.