Vain lyhyt tilannepäivitys itselleni jälkeenpäin muistettavaksi.

Rakenneultra oli tämän viikon maanantaina. Vaikka olenkin uskaltanut aiemminkin vähän jo iloitakin tästä raskaudesta, kun kaverin liikkeet ovat alkaneet tuntumaan niin selkeästi viime viikkoina ja maha on vain jatkanut kasvuaan, niin silti pelko kasvoi suuremmaksi mitä lähemmäs vastaanottoaika tuli.

Loppujen lopuksi mitään aihetta pelkoon ei kuitenkaan ollut. Pikku-kaverilla oli kaikki osaset paikoillaan ja mitat oikeat viikkoihin ja laskettuun aikaan nähden. Huh helpotusta!

Tällä kertaa en itkenyt ilosta ihan koko ultratutkimuksen ajan (kuten 12. viikon ultrassa), mutta kyyneleet alkoivat vierimään poskille siinä vaiheessa, kun oli todettu kaiken olevan kunnossa ja saatu selville, että masussani on viime aikoina potkutellut pieni poika. Poika! Ihan todella hurjaa! Sen lisäksi, että en ole juurikaan ollut vauvojen kanssa tekemisissä, on myös sukumme todella tyttöpainotteinen, eikä minulla ole juurikaan kokemusta poikalapsista. Siinä tutkimuspöydällä ehdin jo miettimään kuumeisesti, että kuinka osaan ikipäivänä kasvattaa tästä kaverista kunnon miehen näillä taustatiedoilla :)

Olin siis henkisesti varautunut tyttöön, mutta tieto poikalapsesta tuntuu jotenkin eksoottiselta ja jännittävältä. Ihan superjännää!

Ultrassa todettiin myös, että istukkani on kohdun takaseinämässä, jonka vuoksi joudun vielä yhteen ylimääräiseen ultraan viikon 30 tienoilla. Ilmeisesti lääkärit haluavat vähän tarkkailla sitä, että siirtyykö istukka raskauden edetessä jotenkin huonoon paikkaan, jossa riskit lisääntyvät. Ohjeeksi sain elää normaalisti, mutta kuulemma ripaskaa en saa enää tanssia. Mahdollisesta verenvuodostakin varoiteltiin ja vaikka hoitaja vakuuttikin, että mitään aihetta huoleen ei ole, olen kuitenkin sen verran herkkä, että väkisinkin olen ollut hieman huolissani raskauden jatkosta. Toivottavasti kaikki menee hyvin!

Mutta nyt olen niin onnellinen ja iloinen siitä, että kaikki on mennyt niin hyvin ja että kaikki on hyvin nyt. Tälläkin hetkellä pikku-kaveri monottaa masuani, eikä mikään voisi tuntua paremmalta.