Aamulla koin ne ihanat kaksi sekuntia heräämisen jälkeen, jolloin koko eilinen päivä tuntui pelkältä unelta. Mutta sitten todellisuus taas iski ja oli pakko uskoa, että kaikki eilisen tapahtumat todellakin tapahtuivat.

Onneksi olen tähän ikään mennessä jo oppinut, missä tilanteessa ei kannata esittää vahvempaa kuin oikeasti on. Siksi otin lääkärin tarjoamat sairaslomapäivät mukisematta vastaan ja tänään olen ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni. Eilinen meni oikeastaan pelkässä sumussa. Tänään sain lojua huonosti nukutun yön jälkeen sängyn pohjalla niin pitkään kuin olo sitä vaati, käydä rauhallisella kävelyllä syyssateessa ja vain pohtia tapahtunutta.

Niin, ja sain kerrottua asiasta läheisilleni. Reaktio oli juuri sellainen, kuin olin pelännytkin; kaikki huolestuivat eikä kyyneliltä säästytty. Mutta onneksi serkkuni lohdutti minua sanomalla, että mä olen elämäni aikana kantanut niin monen ihmisen suruja ja auttanut siten omalta osaltani. Nyt on mun lähimmäisten vuoro kantaa mua, ja mun täytyy antaa heidän tehdä se ilman että koen huonoa omaatuntoa heidän kuormittumisestaan.

On todella suuri onni, että mulla on niin ihania ihmisiä lähipiirissä. Mun mies on paras ihminen maailmassa. Sekä kuukausi sitten meitä kohdanneessa tragediassa että tässä uusimmassa sellaisessa hän pystyy olemaan niin uskomattoman vahva ja täynnä uskoa siihen, että kaikki tulee vielä järjestymään. Että ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa, kuin että mä selviän tästä ja sitten me saadaan vauva. Näin se menee. Piste. Juuri sellaista ihmistä mä tarvitsen tuekseni juuri nyt ja olen niin onnellinen, että mulla on sellainen. Ja sitten mun superempaattinen sisko. Ja serkku, joka on kokenut vakavan sairastumisen itsekin, ja jolle mä voin kertoa tuntemuksistani täysin kaunistelematta ja esittämättä yhtään sen urheampaa kuin olenkaan.

Joten tänään olen siis ottanut rauhallisesti, pohtinut, purkanut tilannetta lähimmäisilleni. Itkenyt, itkenyt, itkenyt. Yrittänyt ajatella positiivisesti, Yrittänyt vältellä itsesääliä. Pelännyt. Yrittänyt olla ajattelematta kaikista pahinta vaihtoehtoa. Odottanut soittoa sairaalasta. Kytännyt postiluukkua sairaalalähetteen toivossa. Halaillut koiraa. Leiponut omenapiirakkaa. Neulonut villapeittoa siskon tulevalle vauvalle.

Toivottavasti huomenna on jo vähän parempi päivä.